

Merkityksellisiä kohtaamisia onnistuneissa ammattitapahtumissa
Työturvallisuusalan kansainvälinen ammattitapahtuma ja Pohjoismaiden laajimmat henkilösuojainalan messut EuroSafety sekä työkyvyn ja työhyvinvoinnin ammattimessut Työhyvinvointi saivat sijansa merkityksellisien kohtaamisien kultaamana 13.–15. syyskuuta Tampereella. Kolmipäiväinen tapahtumakaksikko sai kahden päivän mitalta seuraa, kun halleissa herkuteltiin Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messujen ajankohtaiskysymyksissä.
Ammattitapahtumia oli kaivattu ja messuilla jaettiin osaamisen sekä uusimpien ratkaisujen lisäksi ohjelman onnea sekä jälleennäkemisen ja odottamattomien tapaamisten riemua. Kolmen päivän aikana neljässä tapahtumassa vieraili yhteensä 7836 kävijää.

Kauppalehti | Mikä on onnistuneen tiimin salaisuus? – Nämä johtamisen periaatteet tuovat tulosta niin jääkiekkokaukaloissa kuin toimistotorneissa
Miten onnistua johtamaan tuloksellisesti ja rakentaa hyvä tiimi? Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja Rastor-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits kertovat, mitkä tekijät siivittävät ryhmän menestykseen.
Jääkiekkoleijonien luotsi Jukka Jalonen tietää mikä valmentajan rooli on joukkueen menestyksessä, ja miten hyvä tiimi luodaan. Onnistumisessa suurta roolia näyttelee ryhmähenki.
- Jotta tavoitteet saavutetaan, ryhmän kokonaisuuden on toimittava ja tavoitteita kohti on mentävä määrätietoisesti ja luovuttamatta, Jalonen sanoo.

HR-viesti I Sielu mukana – palveleva ja valmentava johtaminen työelämän tukipilarina
Työelämä muuttuu ja vaatii uutta osaamista sekä yksilöiltä että työyhteisöiltä. Tulevaisuuden työelämässä työhyvinvoinnin ja itsensä johtamisen teemat nousevat entistä tärkeämmäksi. Millainen johtaminen tukee hyvinvoivaa tekijää ja työyhteisöä? Entä miten liiketoiminta-ajattelu kulkee sulassa sovussa ihmisten hyvinvoinnin parina?
– Johtamisen yksi tärkeimpiä tehtäviä on auttaa muita onnistumaan. Palvelevassa ja valmentavassa johtamisessa on kummassakin tämä sama ajatus, ja niiden johtamisfilosofiat yhtenevät monella tapaa. Myös organisaatioiden kulttuureissa työhyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat loppupeleissä melko samankaltaisia, sanoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Peter Peitsalo.

Fennia I Mistä syntyy henkilöstön hyvinvointi?
Mielenterveydestä, työturvallisuudesta ja hyvinvoinnista ylipäätään uskalletaan ja halutaan nykyään puhua aivan eri tavalla kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Hyvinvoiva työntekijä on motivoitunut ja sitoutunut työhönsä ja kannustaa myös muita.
Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen kehityksen ja tuottavuuden tae, kertoo työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö Päivi Pärkkä. Hyvinvointia ja työkykyä tukee hyvä muutosketteryys eli resilienssi, jota jokainen voi kehittää.
– Nopea sopeutumiskyky on nykyajan muuttuvassa maailmassa menestystekijä niin yksilölle kuin yritykselle, Pärkkä muistuttaa.
Loppujen lopuksi työyhteisön hyvinvoinnin rakentamisen resepti kuulostaa varsin samanlaiselta kuin miten päiväkodissa rakennetaan hyvää henkeä: huomioidaan toiset, toimitaan yhteisen päämäärän eteen ja pidetään yhteisistä pelisäännöistä kiinni.

Rastor-instituutti | Työyhteisön hyvinvointi on olemassaolomme perusta
Lähes 40 vuoden ajan teatterialalla toiminut Varkauden Teatterin johtaja Kari Suhonen on nähnyt muutoksen alan työkulttuurissa. Työvoimakeskeisellä teatterialalla jokaisen yksilön työpanos koostuu asiantuntijuudesta ja erityisosaamisesta suurella persoonalla höystettynä.
Tämä tuo ihan omanlaisen haasteensa työn organisoimiseen, johtamiseen sekä työntekijöiden osaamisten yhteensovittamiseen. Millainen rooli henkilöstön kehittämisellä ja kouluttamisella on tämän haasteen ratkaisemisessa?

TTT-lehti | Ihmisellistä työelämää, kohtaamisella on merkitystä
Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ammattimessut Työhyvinvointi-messut syventyvät tänä vuonna vuorovaikutukseen, näkökulminaan työn murros, merkityksellisyys ja kulttuuri. Ennennäkemätön ohjelmakattaus kruunaa kokemuksen, jota rakennamme kaikki yhdessä.
Työelämä on murroksessa ja poikkeuksellinen pandemia-aika on vauhdittanut muutosta entisestään. Ihmisten tulee taipua joustavasti lähi-, hybridi- ja etätyön kirjossa. Mielen mietteet ja kehon taipuminen uuden edessä kohtaavat työssä yhä moninaisemmin. Millainen on työn tulevaisuus?
Nykyajan työelämässä korostuu tehtävien, suorituksen ja kokemuksen merkityksellisyys, työn arvopohja sekä henkinen anti. Mikä motivoi työhön ja millaisista asioista työmme koostuu? Miten johdamme itseämme tai toisia?
Hyvinvoiva työkulttuuri koostuu henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista. Miten tuemme yksilöllisyyttä ja rakennamme yhteisöllisyyttä? Mistä kulttuuri muodostuu, miten on mahdollista edesauttaa hyvinvoivan työelämän kulttuuria?
“Olimme ensimmäistä kertaa Tampereen Työhyvinvointimessuilla vuonna 2022, ja hyvin järjestetty tapahtuma ylitti odotuksemme. Kohtasimme messuilla vanhoja asiakkaitamme, ja pääsimme tapaamaan uusia, pyöräedusta kiinnostuneita potentiaalisia asiakkaita. Olemme ehdottomasti mukana seuraavilla Työhyvinvointimessuilla liikuttamassa ihmisiä!”
– Tommi Ylönen, Toimitusjohtaja GoByBike Työsuhdepyörät

10.–12.9.2024
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
#Työhyvinvointi
Työhyvinvointi kokoaa yhteen työhyvinvointia edistävät tahot, organisaatiot ja ihmiset ja esittelee alan uusimmat innovaatiot, tuotteet ja palvelut. Tapahtumassa syvennytään alan ajankohtaisimpiin koulutuksiin ja valmennuksiin.
Tervetuloa työhyvinvoimaan, yhdessä.
Aukioloajat
Tiistaina 10.09.2024 klo 9:00-16:00
Keskiviikkona 11.09.2024 klo 9:00-17:00
Torstaina 12.09.2024 klo 9:00-16:00
Ajankohtaista
-
15.09.2022
Merkityksellisiä kohtaamisia onnistuneissa ammattitapahtumissa
-
13.09.2022
Muutos, mieli, varautuminen ja vuorovaikutus – miten alallasi voidaan?
-
10.09.2022
Elo | Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet kasvava riesa tulevaisuudessa
-
09.09.2022
Elo-Fennia-Pihlajalinna | Hyvinvointia ja parempaa työkykyä koko työuralle
-
08.09.2022
Rastor-instituutti | Näivettyykö menestys huonoon johtamiseen ja ikääntyneisiin prosesseihin?
-
07.09.2022
Työpiste | Resilientissä organisaatiossa voi tehdä töitä hyvillä mielin